Hei, tässä
Sini, Marko ja Heidi.

Yrityksen tarina 

Oulun tarina alkaa oikeastaan jo vuodesta 2016. Heidi laajensi Kesäduuni-kampanjaa Ouluun. Sini opiskeli, etsi kesätyöpaikkaa, ja nämä kaksi kohtasivat. Syntyi työpari, joka onnistui Kesäduuni-kampanjassa työllistämään lähes 300 teiniä erilaisiin kesätöihin ympäri Oulua. 

Työpaikalla toisinaan vastakohdat täydentävät toisiaan. Sini on tarkka, systemaattinen ja hyvä pitämään langat käsissään. Heidi taas on hyvä myymään, etsimään työpaikkoja ja verkostoitumaan. Roolit sujahtivat heille luontevasti ja työparina he olivat erittäin tehokas kaksikko.

Kun Heidi, Jonna ja Tuire perustivat Arctic Career Oy:n, tiesi Sini jollain tasolla kuuluvansa osaksi tätä tarinaa. ”Olemme Heidin kanssa pitäneet yhteyttä tutustumisestamme asti, ja meillä molemmilla on ollut tunne, että työuramme tulevat vielä kohtaamaan. Ja tässä sitä ollaan, yhtiökumppaneita!” Sini on aiemmin pohtinut yrittäjyyttä, mutta aika ei ole ollut oikea. Nyt ajoitus ja ihmiset olivat oikeat ja Arctic Careerin kelkkaan oli helppo ja luottavainen olo hypätä. Konsernin näkökulmasta taas oli täysin luonteva askel laajentaa Ouluun, kun luottopari suostui toimipisteen vetäjäksi. 

Tammikuussa 2023 aloitettiin täysipäiväisesti Oulun alueen toiminnan käynnistäminen. Löysimme alueelta nopeasti yhteistyökumppaneita ja ensimmäiset työntekijämme lähtivät maailmalle eri aloille; kuljettajia, sähkö- ja LVI-asentajia, ravintolatyöntekijöitä, toimistotyöntekijöitä…


Toukokuussa 2023 perustimme Botnia Careerin, tarkemmin 23.5.2023. Juhlimme avajaisia yhteistyökumppaneidemme ja ystäviemme kanssa. Vieraita tuli lähes 30 juhlimaan uutta yritystämme ja toivottamaan onnea matkaan. 

Huhtikuussa 2024 mukaan hyppäsi Marko Mertala Oulun asiakkuuspäälliköksi. Marko omaa henkilöstöalan kokemuksista erinäisistä tehtävistä yli 27 vuoden ajalta. Markon kanssa jutellessa tulee fiilis siitä, kuinka hänen kanssaan olisi ollut tuttuja jo entuudestaan.

Sini ja Marko toimivat työparina paikallisesti Oulussa, Marko myy ja Sini rekrytoi. Tätä työparia yhdistää huonon huumorin ja sarkasmin lisäksi määrätietoinen ja ihmisläheinen tapa toimia. Molemmat heistä kokevat olevansa omimmillaan ihmisten parissa työskennellessä.

Nyt Oulun toimisto pyörii täysillä ja on valmiina palvelemaan erilaisissa rekrytointitarpeissa. Emme ole sprintillä, vaan maratonilla.

Botnia Career on paikallinen, palveleva, pehmeiden arvojen henkilöstöpalveluyritys. Emme vain välitä, me välitämme.

Oulussa 24.4.2024

Sini Setälä, Heidi Alariesto ja Marko Mertala

Arvomme

Välittäminen
”Me emme vain välitä, me välitämme”.

”Me emme vain välitä, me välitämme”.

Haluamme, että työntekijät saavat tarvitsemansa perehdytyksen, työvälineet, turvallisen työympäristön, arvostusta. Työpaikat, keikat, jotka otamme välitykseen ovat kaikki sellaisia, että itse voisimme lähteä ne suorittamaan. 

Ilo
”Töissä saa olla kivaa.”

”Töissä saa olla kivaa.”

Pyrimme kohtaamaan asiakkaamme ja lähimmät kollegat hymyssä suin. Toki aina ei hampaita hymyilytä, ja sekin on sallittua. Töissä on lupa näyttää tunteita ja iloita onnistumisista. Työkavereita ja asiakkaita saa yllättää iloisesti esimerkiksi palvelemalla vielä paremmin, kuin he olisivat odottaneetkaan tai vaikka tuomalla tuoreet pullakahvit toimistolle.

Kiltteys
”Kun tulee vastoinkäymisiä, autamme ja tuemme kaikin tavoin.”

“Kun tulee vastoinkäymisiä, autamme ja tuemme kaikin tavoin”

Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä, ja haluavat tehdä töitä. Jokaisessa on talenttia. Haluamme auttaa sen oman työuran löytämisessä, oman ammatillisen identiteetin kasvussa, vaikka se ei aina ensimmäisen työpaikan kautta onnistuisikaan. Kiltteys on aitoa empatiaa, ymmärtämistä ja hyväksymistä toinen sellaisena kuin hän on. 

Vastuullisuus
“Kannamme vastuumme pohjoisesta ja teemme työmme laadukkaasti”. 

“Kannamme vastuumme pohjoisesta ja teemme työmme laadukkaasti”. 

Vastuullisuus on henkilöstöpalvelualalla monin tavoin läsnä. Olemme vastuullisia työnantajia. Kannamme vastuuta asiakasyrityksistä, niiden kasvun edellytyksistä. Kannamme vastuuta Pohjois-Suomen elinkeinojen kehittymisestä siten, ettei työvoiman saatavuus olisi kasvun este. Vastuullisuus tarkoittaa meille rohkeutta myöntää myös virheet, mokat ja oma keskeneräisyys ihmisenä. 

Oppiminen
“Vain muutos on pysyvää”

“Vain muutos on pysyvää”

Uuden oppiminen on tärkeä osa työtämme, osa ihmisenä olemista. Opimme päivittäin eri toimialoista, ihmisistä ja itsestämme lisää. Me pyrimme tarjoamaan työntekijöille aktiivisesti työn lisäksi mahdollisuutta opiskella oppisopimuksella sekä työpaikoilla sisäisiä urakehitysmahdollisuuksia.

Ollaan yhteydessä!

Sini Setälä

hr-asiantuntija / rekrytointi

Oulu, Suomi

Ollaan yhteydessä!

Marko Mertala

asiakkuuspäällikkö / myynti & rekrytointi

Oulu, Suomi

Ollaan yhteydessä!

Heidi Alariesto

yrittäjä / myynti, konsultointi, rekrytointi